Neljä ulkomaalaistaustaista puukotettu samalla kaavalla Oulussa – poliisi pyytää vihjeitä
Oulussa on tapahtunut neljä samankaltaista puukotusta, joissa pyöräilijä on hyökännyt ulkomaalaistaustaisten uhrien kimppuun. Poliisi pyytää yleisöltä vihjeitä epäillyn tunnistamiseksi.

Neljä ulkomaalaistaustaista puukotettu samalla kaavalla Oulussa – poliisi pyytää vihjeitä
Oulussa on lyhyen ajan sisällä tapahtunut neljä epäiltyä väkivaltarikosta, joissa pyöräilijä on hyökännyt ulkomaalaistaustaisten ihmisten kimppuun. Tapaukset ovat sattuneet alle viiden kilometrin säteellä kaupungin keskustasta.
Viimeisin teko tapahtui perjantaina Kaukovainiolla. Poliisi julkaisi lauantaina kuvan epäillystä tekijästä ja pyytää havaintoja.
– Vihjeitä on tullut ihan liian vähän. Sellaisia vihjeitä ei ole tullut, että olisimme olleet lähelläkään. Epäillyn henkilöllisyys pitäisi saada selville, sanoo Oulun poliisilaitoksen rikoskomisario Jarno Väliaho.
Tutkinnanjohtaja toteaa, että teoissa on selvää samankaltaisuutta, mutta sama tekijä ei ole vielä varmistunut.
Hyökkäysten sarja alkoi huhtikuun puolivälissä Raksilassa, jolloin pyörällä liikkunut mies löi ulkomaalaistaustaista uhria teräaseella takaapäin. Epäilty otettiin kiinni, mutta käräjäoikeus hylkäsi vangitsemispyynnön. Seuraava hyökkäys tapahtui toukokuun alussa Välkkylässä, kolmas kesäkuun alussa Knuutilankankaalla ja neljäs kesäkuun lopussa Kaukovainiolla.
Kaikissa tapauksissa tekijä on ollut liikkeellä polkupyörällä ja uhri on ollut ulkomaalaistaustainen. Kolmessa tapauksessa hyökkääjä on puukottanut uhria takaapäin. Yhdessä tilanteessa pyöräilijältä putosi teräase, kun hän tönäisi uhria.
Oulun poliisilaitos tutkii tapauksia tapon yrityksinä. Rikoskomisario Väliaho ei kommentoi, millaisia resursseja tutkintaan on osoitettu. Hän toteaa yleisellä tasolla, että yhteistyö Keskusrikospoliisin kanssa on jatkuvaa vakavissa asioissa.
Lähde: Iltalehti
Source: Iltalehti